* Kermassa haudutetut ruusukaalit
* Uunijuurekset
* Lanttu-juustopaistos
* Punajuuripasta
* Inkivääriset, hunajassa keitetyt munakoisot
* Bataattikeitto
* Syksyiset porkkanaleivokset
Kermassa haudutetut ruusukaalit (neljälle lisukkeeksi)
800 g ruusukaalia
2 rkl voita
3 dl kuohukermaa
2 rkl sitruunamehua
suolaa
1. Poista ruusukaaleista päällimmäiset lehdet ja kanta. Itse tykkään poistaa kannan kokonaan, mutta se on makuasia. Teen siis seuraavanlaisesti: leikkaan ensin päätypalan pois, sen jälkeen halkaisen ruusukaalin ja leikkaan molemmasta puolikkaasta kannan pois V:n mallisella viillolla.
2. Poistit kannat kokonaan tai et, leikkaa ruusukaalit 4 lohkoon.
3. Tähän paras astia olisi kannellinen iso paistinpannu, mutta kattila käy myös. Kuumenna voi pannussa/kattilassa ja lisää ruusukaalit, kuullota niitä minuutti tai pari. Kaada joukkoon kerma, pienennä levyä sen verran että kerma juuri ja juuri hiukan poreilee, ja laita kansi päälle.
4. Hauduta kunnes kerma on imeytynyt ruusukaaleihin ja niistä on tullut pehmeitä. Tähän menee n. 20-30 minuuttia, kannattaa kuitenkin tarkkailla ettei lämpötila ole liian korkea, jolloin kerma kiehuu liikaa ja haihtuu liian nopeasti johtaen pannulliseen pohjaanpalaneita ruusukaaleja… Kerma saa kuitenkin hiukan tummua ja imeytyä kaaleihin ihan kokonaan.
5. Kun ruusukaalit ovat tarpeeksi pehmeitä ja kerma kokonaan imeytynyt, lisää suola ja sitruunamehu. Tarjoile heti, ruusukaalit ovat parhaimmillaan kun ne eivät pääse jäähtymään.
2–3 isoa porkkanaa
1 lanttu (300 g)
1 palsternakka
pikkusipuleita
4–6 perunaa
noin 1/2 dl oliiviöljyä
muutama oksa tuoretta rosmariinia tai timjamia
suolaa, mustapippuria
2–3 rkl hunajaa tai siirappia
1. Kuori ja lohko porkkana, lanttu ja palsternakka. (Pilko lanttu hieman pienemmiksi kuin muut, sillä se vaatii pidemmän kypsymisajan.) Pese perunat hyvin ja puolita ne. Kuori sipulit.
2. Laita juurespalat ja perunat kulhoon. Lisää joukkoon öljy. Riivi joukkoon myös yrtit. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita.
3. Kaada juurekset uunivuokaan. Järjestele perunat toiseen päähän vuokaa. Valuta porkkana-, lanttu- ja palsternakkakuutioille juoksevaa hunajaa tai siirappia. Laita vuoka 180 asteeseen 40–50 minuutiksi. (Kypsymisaika riippuu lohkojen koosta, kokeile paloja tikulla.) Pyöräytä sipulit vielä öljykulhon pohjalla ja laita ne uuniin varttia myöhemmin kuin muut ainekset, jotta ne eivät hajoa. Kun juurekset ovat saaneet väriä, peitä vuoka kuivumisen estämiseksi foliolla.
400-500 g lanttua
1 iso sipuli
3-4 munaa
2 tlk raejuustoa
1/2 dl vettä
suolaa
pippuria
50 g (noin 1/2 dl) juustoraastetta
Voiteluun:
rasvaa
1. Kuori lanttu ja sipuli. Raasta lanttu ja hienonna sipuli.
2. Vatkaa kulhossa munien rakenne rikki, lisää raejuusto, vesi ja hienonnetut kasvikset. Mausta suolalla ja pippurilla.
3. Kaada voideltuun uunivuokaan, tasoita pinta. Paista 175 asteessa 30 minuuttia.
4. Ripottele pinnalle juustoraaste. Paista vielä 15-20 minuuttia.
Punajuuripasta
300 g pennepastaa tai spagettia
1 sipuli
2-4 valkosipulinkynttä
voita tai öljyä
600 g etikkapunajuuria
2 dl kanalientä
1 dl kermaa
1 rkl sitruunamehua
2 rkl hunajaa
200 g sinihomejuustoa
mustapippuria
hienonnettua persiljaa
1. Pane pastavesi kuumenemaan. Hienonna sipuli ja valkosipulit, raasta punajuuret.
2. Kuullota kattilassa sipuli ja valkosipuli. Lisää punajuuriraaste, nesteet, sitruunamehu, hunaja ja pippuri. Kuumenna kiehuvaksi ja murenna joukkoon sinihomejuusto. Hauduta hiljaa kannen alla pastan kypsyessä.
3. Sekoita kastikkeeseen persiljasilppu. Valuta al denteksi kypsennetty pasta. Sekoita kastike joukkoon tai tarjoa erikseen. Voit vielä tuoda pöytään murennettua sinihomejuustoa tai raastettua parmesaania.
Inkivääriset, hunajassa keitetyt munakoisot (4:lle)
2 suurehkoa munakoisoa
oliiviöljyä
2-3 rikki lyötyä valkosipulin kynttä
n. 4-5 cm pala tuoretta inkivääriä
1 tl garam masalaa (alkup. juustokuminaa, eli jeeraa)
1/2 punaista chiliä ja 1/2 sitruunan kuori (tai kuten alkuperäisessä reseptissä 1 tl harissa - tahnaa)
5 rkl juoksevaa hunajaa
1 sitruunan mehu
suolaa
Pese munakoisot, poista hattu ja leikkaa munakoisot paksuiksi siivuiksi pituussuuntaan. Siivut saavat olla paksumpia kuin yleensä grillissä, ehkä n. 1,5-2 cm.
Kasta munakoisosiivut molemmin puolin öljyyn ja grillaa niihin sitten kauniit raidat, mutta varo grillaamasta niitä ihan mössöksi, niiden pitää vielä kestää grillin jälkeen tovi kiehuttelua hunajassa, sitruunassa ja mausteissa.
Kuori ja raasta tai silppua inkivääri. Laita rikki lyödyt valkosipulinkynnet pannuun hyvään loraukseen öljyä. Anna valkosipuleiden kiehua öljyssä, kunnes ne saavat kullanruskean värin molemmin puolin. Ota sitten valkosipulit pois ja lisää inkivääri, mausteet ja sitruunan kuori. Sekoita kunnes mausteet tuoksuvat ja lisää sitten hunaja ja sitruunan mehu. Sekoita ja laita munakoisot kiehumaan seokseen.
Kiehuta munakoisoja varovasti käännellen pannussa kunnes seos alkaa muuttua vähän siirappiseksi.
600 g bataattia
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
300 g jauhoista perunaa (puikula, rosamunda)
1–2 rkl rypsiöljyä tai voita
7 dl kana- tai kasvislientä
2 dl kuohu- tai ruokakermaa
suolaa ja valkopippuria
ripaus muskottipähkinää
1. Kuori bataatit ja perunat, pilko niitä vähän pienemmiksi. Kuori ja pilko sipuli ja valkosipuli.
2. Kuumenna rasva kattilassa ja kuullota siinä sipuli ja valkosipuli. Lisää bataatit ja pyörittele hetki. Lisää liemi, perunat ja mausteet. Kypsennä, kunnes vihannekset ovat pehmenneet, eli noin 15 minuuttia.
3. Lisää vielä kerma ja kiehauta. Soseuta keitto ja tarkista maku. Tarjoa keiton kanssa tuoreita sämpylöitä tai leipäkrutonkeja.
Syksyiset porkkanaleivokset:
6 kananmunaa
6 dl vehnäjauhoja
6 dl sokeria
4 tl leivinjauhetta
4 tl vaniljasokeria
5 tl kanelia
1 tl kardemummaa
noin 8-9 dl raastettua porkkanaa
3 dl juoksevaa margariinia
Päällys:
100 g voita
200g maustamatonta tuorejuustoa
3,5 dl tomusokeria
1. Vaahdota kananmunat ja sokeri.
2. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, porkkanaraaste ja rasva vuorotellen muna-sokerivaahtoon. Sekoita tasaiseksi.
3. Paista korkeareunaisella pellillä/paistovuoalla noin 200 asteessa puolisen tuntia. Anna pohjan jäähtyä kunnolla.
4. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sulatejuusto. Lisää tomusokeri.
5. Levitä kuorrutus tasaisesti kakun päälle.
Ihanaa, kaunista ja makoisaa syksynjatkoa kaikille.